Uutta kivaa seksilelumarkkinoilla

Suomessa on jo vuosia ollut hyvä tilanne seksilelujen suhteen. Siinä missä vuosia sitten niitä ei käytännössä mainostettu missään muualla kuin pornolehdissä ja alan liikkeissä, niin nykyaikana verkkokaupat markkinoivat itseään niin radiossa, televisiossa kuin internetissä – ja tarjontaa on entistä enemmän.

Dildot ovat jopa nousseet keittiö-ja olohuonekeskusteluihin sekä työpaikan kahvihuoneen keskusteluihin ja yleensäkin ajatukset seksiä kohtaan ovat entistä vapaammat. Totta kai osaksi tästä on kiittäminen suoratoistokanavien tarjonta, kuten uusi NetFlix satha Sex/Life tai elokuvissa näkyneet ”Shade of Grey”- elokuvat, jotka toivat seksilelut kaikkien aikuisten nähtäville ja viimeistään niiden kautta ovat jotkut ihmiset saaneet lisäuskoa ja kokeilun halua.

Seksileluissa ei ole mitään pahaa. Parhaimmillaan ne tuovat lisäjännitystä seksiin ja samalla myös lisänautintoa. Leluja on myös todella paljon erilaisia, ja vaikka ostaisit ensimmäiseksi jonkin sellaisen, josta et pidä – älä lannistu, vaihtoehtoja kyllä löytyy.

Laajat tuotevalikoimat

Uusien verkkokauppojen tultua Suomenkin markkinoille, ovat myös seksilelujen tuotevalikoimat laajentuneet. Tämän on todistanut myös Tanskasta Suomeen laajentanut Sinful , joka toi suomalaisten saataville yli 6000 tuotteen verkkokauppansa. Se onkin Pohjoismaiden suurin seksilelujen verkkokauppa, ja kaupassa on paljon muutakin tuotteita, kuin vain leluja. Lisäksi yritys on ylpeä asiakaspalvelustaan ja asiakkaiden tyytyväisyydestä niin toimitusvarmuuteen kuin tuotteiden laatuu. Sinful antaakin jokaiselle tuotteelleen takuun. Kuten he sanovat: Tyydyttävä ja monipuolinen seksielämä on parhaimmillaan valtava voimavara.

Oletko valmis kokeilemaan jotain uutta tai kaipaatko kenties inspiraatiota? Verkkokaupat tarjoavat uutuustuotteidensa sivuilla katsottavaksi seksilelujen uutuuksia. Onko vara vanhassa parempi, vai löytyykö uutuusosastolta jotain mielenkiintoista? Vai olisiko siellä peräti se joululahjaidea tulevalle joululle? Esimerkiksi kauko-ohjattavuus on saanut nykyään aivan uusia ulottuvuuksia älypuhelinten avulla: Esileikki saa aivan uusia ulottuvuuksia, kun käytössä on kauko-ohjattava Ferri-alushousuvibraattori. Se tarjoaa lukemattomasti värinäasetuksia ja mahdollisuuden tuhmiin etäleikkeihin kumppanin kanssa milloin vain, missä vain. Voit kiusata kumppaniasi sovelluksen kautta yhdessä sopimienne rajojen puitteissa – aivan uutta ja yllättävää arkeen ja miksei juhlaankin.

Uutuudet tuovat lisää jännitystä seksielämään

Seksi voi vuosien varrella jopa rutinoitua – me ihmiset vain olemme sellaisia, että saatamme tottua tekemään asioita kerta toisensa jälkeen aina samalla tavalla. Seksi ei siinä mielessä eroa muusta tekemisestä. Siksi onkin hyvä ajatella sitäkin uudestaan. Jo aiemmin mainitsemamme televisio voi tuoda tähän uusia ajatuksia ja katsoammalla lähemmin mitä esimerkiksi Sex/Life tarjoaa niin tuskin siitä haittaakaan on. Kyseessä kun ei kuitenkaan ole pornoelokuva, vaan seksuaalisesti jännittynyt sarja, jossa ei paljasta pintaakaan puutu.

Iltasanomat kirjoittikin tästä uutuus sarjasta näin:

Amerikkalaissarja keskittyy Billie -nimiseen kahden lapsen äitiin, joka muistelee kiihkeää aikaa edellisen kumppaninsa kanssa. Billie on naimisissa mukavan miehen kanssa, mutta hän haikailee entisen kuuman suhteensa perään. Sarjan aikana Billie harrastaa seksiä makuuhuoneensa lisäksi muun muassa klubilla, autossa ja uima-altaalla.

https://www.is.fi/viihde/art-2000008099334.html

Mutta ei television tarvitse olla ainoa keino. Keskustelu partnerin kanssa toiveista ja tunteista on aina tervetullutta jokaisessa suhteessa, mutta puhuminen ei aina ole kaikilla helppoa – mutta nykyään on tarjolla myös oikeata seksuaaliterapiaa! Seksuaaliterapiaa on saatavilla monelle eri tasolle aina sieltä terveydellisistä lähtökohdista pääkopan sisäisiin asioihin ja pariterapiaan – terapiaa on saatavilla monelta palveluntuottajalta myös etänä. Seksuaalisuutemme on tärkeä oma omaa hyvinvointiamme ja siten myös parisuhdetta. On hyvä ymmärtää että oma suhtautumisemme seksuaalisuuteen saattaa vaihdella paljonkin elämämme aikana, riippuen niin iästä, terveydestä kuin elämäntilanteistamme.

Seksin ei pidä olla tylsää. Sen pitäisi olla molempia inspiroivaa, tyydyttävää ja iloa tuovaa. Jos se ei ole sitä, käykää asioita yhdessä ja jos mikään muu ei auta, käykää terapeutilla. Joskus ulkopuolinen ammattiapu saattaa avata isojakin ja vaikeita lukkoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *